Suomessa on laki, jonka on tarkoitus suojella pelaajia ja ehkäistä rahapelaamisen haittoja. Kuitenkin paradoksaalisesti tämä sama laki on saattanut maksaa veronmaksajille miljardeja euroja ja aiheuttaa taloudellista ja sosiaalista haittaa laajalle joukolle kansalaisia.
Rahapelien haittoja on tutkittu pitkään. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan jopa 78 prosenttia suomalaisista on joskus kokenut haittaa, joka liittyy pelaamiseen.
Suomalaisten rahapelaajien dataa sisältävä tutkimus totesi että tappioiden ja haitan välillä on suora, tai jopa jyrkempi, yhteys.
Moni on menettänyt rahaa enemmän kuin mihin olisi varaa. Harva meistä haluaa hävitä, ja silti raha-automaateissa, kasinopeleissä ja veikkauksessa se on lähes väistämätöntä. Miksi?
“Suojaava” laki ja sen rajoitukset
Nykyinen arpajaislaki pyrkii estämään väärinkäytöksiä ja vähentämään pelaamisen taloudellisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja.
Tämän lain tarkoituksena on taata arpajaisiin osallistuvien oikeusturva, estää arpajaisiin liittyvät väärinkäytökset ja rikokset sekä ehkäistä ja vähentää arpajaisiin osallistumisesta aiheutuvia taloudellisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja.
Kuitenkin saman lain yhteydessä valtioneuvosto määrittelee asetuksella palautusprosenteiksi jopa alle 50 prosenttia joissain peleissä.
Esimerkiksi vakioveikkauksessa voittosuhde voi olla niinkin alhainen kuin 45 prosenttia kokonaisvaihdosta, raha-arpojen osalta 40 prosenttia.
Jos taloudellinen haitta rinnastetaan pelihäviöihin, on paradoksaalista, että laki takaa järjestelmällisen tappiollisuuden peleissä, vaikka sen julkilausuttu tavoite on päinvastainen: vähentää juuri näitä haittoja.
Moni asiantuntija tähdentää, ettei rahapelejä ole tarkoitus pelata voittotarkoituksessa, mutta THL tutkimusten mukaan pelaajat silti toivovat voittoa jokaisella pyöräytyksellä ja panoksellaan.
Tarvitaan avointa keskustelua ja uudistuksia
On aika avata keskustelu siitä, miten arpajaislain tavoitteet ja käytännön toimet saataisiin paremmin kohtaamaan. Kuulostaako hullulta että uusi arpajaislaki edistäisi korkeampaa palautusprosenttia? Etenkin jos samalla löydettäisiin keinoja säädellä pelaamisen houkuttelevuutta muuten.
Miten varmistamme, etteivät hyvät tarkoitukset käänny itseään vastaan ja johda entistä suurempiin häviöihin?
Nykytilanne heijastaa laajempaa ristiriitaa haittojen ehkäisyn ja rahapelitoiminnan taloudellisten hyötyjen välillä. Laki on laadittu suojaamaan pelaajia, mutta samalla moni kokee jäävänsä tappiokierteeseen.
Tämä ei ole ainoastaan eettinen vaan myös taloudellinen ongelma, joka koskettaa suoraan satoja tuhansia suomalaisia, ja välillisesti meitä kaikkia.
Paradoksien purkaminen vaatii rohkeita ratkaisuja
Arpajaislain paradoksin tunnustaminen on ensimmäinen askel kohti ratkaisua. Jos todellinen tavoite on haittojen ehkäisy, on harkittava uudistuksia, jotka aidosti vähentäisivät pelaajien tappioita.
Matala palautusprosentti tuottaa valtiolle tuloja, kuitenkin myös kipeitä menetyksiä pelaajille. Onko tämä oikea tie varmistaa ihmisten hyvinvointi ja rahapelien vastuullisuus?
Keskustelua ei tule rajoittaa pelkkään prosenttien rukkaamiseen, vaan on katsottava koko järjestelmän tarkoitusta. Tarvitsemme tuoretta ajattelua, joka tähtää siihen, että “taloudellisten haittojen” vähentäminen toteutuisi aidosti, ei vain lain kirjain, vaan myös sen henki.
Pääkirjoitus on Rahapelisanomien kannanotto, jonka tavoitteena on tuoda esille rahapelilainsäädännön ja -käytäntöjen välinen ristiriita. Paradoksit eivät purkaudu itsestään, vaan vaativat avointa keskustelua ja konkreettisia uudistuksia.