COVID19-pandemian aikaan Suomessa pyrittiin pelastamaan yritysten toimintaa kevennettiin verotusta, myöntämällä suoria tukipaketteja ja joustamalla sääntelyssä.
Vähemmälle huomiolle jäänyt päätös oli monelta kantilta talouspoliittisesti merkittävä ja se koski suomalaisten rahapelien verotuksen keventämistä.
Myöhemmin vero palautettiin normaalitasolle, jolloin rahapelivero nousi 5 prosentista 12 prosenttiin.
KYSE ei ollut ideologisesta rahapelipolitiikan suunnan muutoksesta, vaan tilapäisestä kriisitoimesta, jonka tarkoitus oli vakauttaa markkinoita ja suojata valtion pitkän aikavälin veropohjaa.
Mutta miksi juuri rahapelaaminen sai verohelpotuksia silloin, kun julkinen talous oli ennennäkemättömässä paineessa?
Rahapelaaminen ei ole tavallinen kulutushyödyke.
SE mielletään pelkästään normaalioloissa ei-välttämättömäksi tai moraalisesti kyseenalaiseksi toimialaksi. Suomi silti päätyi koronapandemiaksi luokiteltavan kriisin hetkinä laskemaan rahapeliverotusta väliaikaisesti.
Pandemia loi rahapelialalle erikoisen kaksoisvaikutuksen.
Fyysiset pelipaikat suljettiin, joten verkossa tapahtuva pelaaminen kasvoi ihmisten viettäessä enemmän aikaa kotosalla. Tässä olisi ollut hallitukselle oiva paikka veron kiristykseen, sillä moraalinen oikeutus olisi ollut helppo.
Silti näin ei tehty ja yksi keskeinen syy löytyy rahapelimarkkinoiden rakenteesta.
Suomi oli jo ennen pandemiaa tilanteessa, jossa merkittävä osa nettipelaamisesta tapahtui ulkomaisilla, lisensoimattomilla sivustoilla.
Verotuksen keventäminen nähtiin keinona pitää Veikkaus elinkelpoisina ja estää pelaajien siirtymistä harmaalle tai mustalle markkina-alueelle.
KORKEA VEROTUS olisi entisestään heikentänyt kotimaisten rahapelien kilpailukykyä ulkomaisiin nettikasinoihin verrattuna.
Valtion ensisijainen tavoite ei ollut maksimoida lyhyen aikavälin verotuloja, vaan varmistaa markkinoiden jatkuvuus ja ostaa lisäaikaa rahapelijärjestelmän uudistuksille.
Korona-aikana valtio tuki monia toimialoja, sellaisiakin, joita ei perinteisesti mielletä kovinkaan strategisiksi. Rahapeliala kuului tähän joukkoon.
Jos verotus olisi pysynyt korkeana samaan aikaan, kun kuluttajakäyttäytyminen muuttui ja taloudellinen epävarmuus kasvoi, olisi siinä rytäkässä veropohja voinut mennä täysin kuralle.
VERONKEVENNYS on siis ollut osana pidempää kehityskaarta. Suomi on siirtymässä kohti lisenssipohjaista rahapelimallia, jossa kanavointiaste tulee olemaan ratkaiseva mittari. Koronapandemia osui aikaan, jolloin vanha monopolimalli oli jo selvästi rakoillut.
Tavoitteena ei ollut tehdä rahapelaamisesta houkuttelevampaa. Verotuksen tilapäinen keventäminen auttoi pitämään järjestelmän koossa hetkellä, jolloin valtion kyky valvoa ja ohjata markkinaa oli muutenkin koetuksella.
Korona-aikana hallitus valitsi vähemmän näkyvän, hallitumman ratkaisun, jossa joustoa annettiin sillä hetkellä ja tiukempi rakenne seuraa sitten myöhemmin.
Esimerkkinä vielä naapurimaamme Ruotsi, yhdessä Tanskan kanssa, eivät kumpikaan alentaneet nettikasinoiden verotusta koronakriisin vuoksi, koska niiden verotus lisenssimallissa oli ehtinyt vakiintunut ennen pandemiaa.
Oikeastaan Covid19-pandemia paljasti, että rahapelipolitiikassa verotus ei ole aina vain moraalinen kysymys, vaan osa laajempaa sääntelyn ja markkinadynamiikan tasapainoilua. Erityisesti silloin, kun kyse on digitaalisista, rajat ylittävistä tekijöistä.
Lähteet
Taxand – “Overview of international tax measures in response to Covid-19 & Future developments / Finland” – 01.12.2020
Eduskunta – “Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi arpajaisverolain 4 §:n väliaikaisesta muuttamisesta” – 27.11.2021
BrewSino – “Top 5 Countries with Highest Gambling Tax” – 20.10.2023
Artikkelikuva c Getty
