PELIYHTIÖ DraftKings on ilmoittanut vähentävänsä henkilöstöään osana strategista suunnanmuutosta.
Yhtiön mukaan tekoäly nousee entistä keskeisempään rooliin sen toiminnassa. Päätös liittyy prioriteetteihin sekä tehokkuuden parantamiseen nopeasti muuttuvalla alalla.
Säästöksi arvioidaan noin 30 miljoonaa dollaria vuosittain.
DRAFTKINGS itse ei ole julkaissut tarkkaa lukumäärää tai aikataulua irtisanomisille, mutta arvioiden ja raportoitujen tietojen pohjalta henkilöstövähennys on noin 5 prosenttia kaikista työntekijöistä.
Se tarkoittaisi useita satoja henkilöitä, sillä DraftKings työllisti vuoden 2025 lopussa noin 5500 ihmistä eri maissa.
VUONNA 2012 perustettu DraftKings on yksi Yhdysvaltojen suurimmista urheiluvedonlyönnin ja daily fantasy sports -pelien tarjoajista.
Daily fantasy sports on vedonlyöntimuoto, jossa pelaajat kokoavat oman virtuaalisen joukkueensa oikeista urheilijoista.
Yhtiö toimii useissa osavaltioissa ja kilpailee tiiviisti muiden alan toimijoiden, kuten FanDuelin ja BetMGM:n kanssa.
DraftKings on kasvanut nopeasti sen jälkeen, kun urheiluvedonlyönti laillistettiin laajemmin Yhdysvalloissa vuonna 2018.

Lue myös: DraftKings ja FanDuel avasivat ennustemarkkinat
ALA on jatkuvasti muuttunut yhä enemmän teknologiaan nojaavaksi. Data-analytiikasta sekä algoritmeista on tullut vahvasti vaikuttavia kilpailutekijöitä.
Jatkossa DraftKings hyödyntää tekoälyä enemmän esimerkiksi kertoimien ja riskienhallinnan optimoinnissa sekä petosten tunnistamisessa. Lisäksi se auttaa personoidussa markkinoinnissa, asiakaspalvelun automatisoinnissa ja sisäisten prosessien tehostamisessa.
KÄYTÄNNÖSSÄ tämä tarkoittaa investointeja koneoppimismalleihin, automaatioon ja datainfrastruktuuriin.
Samalla työtoimenkuvia muutetaan. Osa perinteisistä tehtävistä vähenee, kun automaatio korvaa manuaalista työtä.
Yritysmaailmassa tekoälystä on tullut taikasana. Lähes jokainen pörssiyhtiö mainitsee tekoälyn strategiassaan.
SIJOITTAJAMARKKINOILLA tekoäly taas nähdään kasvun ja tehokkuuden ajurina. Tällä aallolla on myös rahapeliala lähtenyt ratsastamaan.
Organisaatioiden tekoälyhankkeita käynnistetään reippaaseen tahtiin, jottei yritys jäisi kilpailijoistaan jälkeen. Joskus selkeä pitkän aikavälin tiekartta puuttuu kuitenkin täysin.
Kritiikkiäkin on kuultu. Suuryritysten tekoälyprojektit ovat alkuvaiheessa tuottaneet enemmän kustannuksia kuin varsinaisia tuloksia.
INTEGRAATIOT vanhoihin järjestelmiin ovat monimutkaisia ja henkilöstön koulutus vie aikaa. Uudet työkalut vaativat opettelua, prosesseja joudutaan muuttamaan ja vastuita määrittelemään uudelleen.
Nimettömän työntekijälähteen mukaan brittiläisessä peliyhtiö Entainissa tekoäly näkyy jo henkilökohtaisissakin tavoitteissa.
Lue myös: Entain ennustaa virheitä Suomen rahapeliuudistuksessa
TYÖNTEKIJÖIDEN työsuoritusta kuvaavissa arvioinneissa edellytetään tekoälyteemojen huomioimista. Toisin sanoen arvioinnissa ei pelkästään katsota tavanomaisia tavoitteita, vaan sitä, kuinka hyvin työntekijä osaa hyödyntää ja soveltaa tekoälyn käyttöä omassa roolissaan.
Tekoäly ei ole enää vain IT-osaston hanke, vaan vähitellen koko organisaation muutosprojekti.
TEHOKKUUDEN ohella tekoälyyn liittyy paljon puhumattomia kysymyksiä sääntelyn, tietoturvan ja eettisyyden osalta. Näillä on erityinen merkitys rahapelialalla.
Ongelmia voi tulla esimerkiksi siinä, että pelaajien käyttäytymisdata, maksutiedot ja henkilötiedot ovat arkaluonteisia.
Tekoälyratkaisuiden vaatiessa ulkoisia pilvipalveluita lisääntyy riski, että data siirtyy epävarmoihin ympäristöihin tai maihin, joissa tietosuojalainsäädäntö on heikompi.
TEKOÄLY kykenee myös analysoimaan pelaajien käyttäytymistä ja ehdottaa sen pohjalta tarjouksia tai pelituotteita. Silti on eettisesti kyseenalaista käyttää tekoälyä maksimoimaan pelaajan rahankäyttöä.
DraftKingsin henkilöstövähennykset ennakoivat todennäköisesti isompaa teknologia- ja pelialan trendiä.
Kannattavuutta ja tehokkuutta haetaan investoimalla automaatioon samalla kun kustannusrakennetta halutaan vaikean talouden takia keventää.
Tekoäly muuttaa organisaatioita pysyvästi, halusimme tai emme.
Lähteet
Poker Scout – “Report: DraftKings Cuts 5% of Staff as AI Takes Larger Role” – Arthur Crowson – 25.02.2026
Next.io – “DraftKings reduces workforce as company embraces AI” – Erik Gibbs – 24.02.2026
Casino.org – “DraftKings Job Cuts: Why the Boston-Based Sportsbook Leader is Expected to Save $30M Annually” – Todd Shriber – 24.02.2026
Yogonet – “New study warns unregulated use of AI in the gambling industry could exacerbate player harm” – 21.05.2025
Artikkelikuva c Shutterstock