Rahapelimarkkinan avautumisen myötä lisenssijärjestelmän odotetaan ennen kaikkea lisäävän verotuloja, mutta myös räjäyttävän markkinoinnin massiivisiin mittoihin.
Rahapelisanomien haastattelema SDP:n ensimmäisen kauden kansanedustaja Saku Nikkanen ei kuitenkaan pidä mainontaa uudistuksen suurimpana kysymyksenä.
Hänen mielestään ratkaisevampaa on se, onnistuuko Suomi ohjaamaan pelaamisen lisensoitujen toimijoiden piiriin.
Suomen rahapelijärjestelmän tulevaisuutta selvitettiin alunperin Sanna Marinin hallituksen aikana.
Hallitus päätyi avaamaan markkinan kilpailulle ja nykyinen hallitus on vienyt uudistuksen loppuun.
Veikkaus toivoi uudistusta itsekin, sillä monopolista ei ollut käytännössä enää samalla tavalla hyötyä kuin aiemmin. Yhtä lailla markkinoiden avautuminen merkitsee muutosta nyt Veikkauksellekin.
Yhtiön vahvuus tulee todennäköisesti tulevaisuudessakin olemaan vastuullisuus.
– Enemmistö suomalaisista saattaa pelata satunnaisesti viihteen vuoksi, eikä etsi jatkuvasti parhaita bonuksia tai korkeimpia kertoimia. Tällaisille pelaajille vastuullisena koettu, tuttu toimija voi olla houkuttelevin vaihtoehto, Nikkanen summaa.
Veikkauksella säilyy jatkossakin yksinoikeus lottopeleihin ja rahapeliautomaatteihin, joten yhtiö ei siirry aivan täysin samanlaiseen kilpailutilanteeseen kuin kansainväliset peliyhtiöt.

Siirtyminen lisenssimalliin oli seurausta vuosia jatkuneesta suunnasta, jossa reilu osuus verkossa tapahtuvasta pelaamisesta siirtyi Veikkauksen ulkopuolelle.
– Tämä on edelleen asia, jota joutuu selittämään paljon. Suomalaisille on iskostunut ajatus siitä, että rahapelit kuuluvat Veikkaukselle, eikä aihe välttämättä kiinnosta niitä ihmisiä, jotka eivät itse pelaa, Nikkanen toteaa.
– Suurin osa suomalaisista tuntee vain loton tai raaputusarvat. Nettipelaaminen on monelle vierasta, joten markkinan muutoksen taustat eivät ole olleet kovin näkyviä.
Näkyvin muutos tulee kuitenkin olemaan rahapelimainonnan lisääntyminen. Nikkanen pitää lähes varmana, että markkinoiden avautumisen jälkeen nähdään voimakas näkyvyyskilpailu.
– Kaikki toimijat haluavat saada samaan aikaan näkyvyyttä ja kilpailla pelaajien huomiosta. On selvää, että markkinointia tulee alkuvaiheessa paljon.
Hän ei silti usko tilanteen jäävän pysyväksi.
Nikkanen korostaa, että mahdollisiin ongelmiin voidaan puuttua, jos markkinointi osoittautuu liian aggressiiviseksi.
– Jos näyttää siltä, että mainonta aiheuttaa ongelmia, voidaan tarkastella esimerkiksi mainonnan sijoittelua tai ajankohtia. Ensin on nähtävä, miten järjestelmä toimii käytännössä.
Yksi Nikkasta henkilökohtaisesti eniten askarruttavista yksityiskohdista liittyy affiliate-markkinointiin.
Suomen mallissa rahapeliyhtiöiden markkinointia koskevat säännöt ovat tiukat, mutta kolmansien osapuolten toteuttaman markkinoinnin rajat ovat edelleen osittain tulkinnanvaraisia.
Käytännön kysymykset siitä, mikä katsotaan mediaksi ja mikä affiliate-toiminnaksi, voivat vielä aiheuttaa tulkintaongelmia.
Nikkanen olisi mieluummin nähnyt mallin, jossa affiliate-toiminta olisi sallittu selkein säännöin.
– Oma näkemykseni on, että kolmansien osapuolten markkinointi olisi voitu ottaa sääntelyn piiriin.
Markkinoinnin laajuuden realistisuuden kohdalla Nikkanen pitää selvänä, että alaikäisiä ja nuoria pitää suojella rahapeleiltä.
Nikkanen arvioi, että nuorena aloitettu pelaaminen voi lisätä riskiä myöhempiin peliongelmiin, minkä vuoksi juuri nuoriin kohdistuva markkinointi tulee hänen mukaansa pitää erityisen tarkasti valvonnassa.
Suomessa vaatimuksia mainonnan täyskiellosta on ajoittain esitetty eri tahojen keskusteluissa. Nikkanen suhtautuu ajatukseen varauksella.
– En pidä kovin todennäköisenä, että päädyttäisiin täydelliseen markkinointikieltoon.
Kansainväliset kokemukset osoittavat, ettei kielto automaattisesti vähennä pelaamista tai markkinointia.
– Se riski on olemassa, että tyhjiön täyttävät toimijat, jotka eivät kuulu sääntelyn piiriin. Silloin ongelma ei poistu, vaan siirtyy ainoastaan pois viranomaisten tutkasta.
– Uudistuksen perusajatuksena on kuitenkin saada mahdollisimman moni toimijoista lisenssijärjestelmän ja suomalaisen valvonnan piiriin.
Nikkanen mainitsee myös, että uuden rahapelijärjestelmän valvonnassa oleellista onkin se, että lisenssijärjestelmässä toimivien yhtiöiden valvonnan ohella on haettava tehokkaita keinoja blokata lisenssin ulkopuolella olevia toimijoita.
Näin voidaan osoittaa, että lisenssin hankkineiden asema turvataan.
Rahapeliyhtiöt haluavat tietenkin markkinoida tuotteitaan ja siinä sivussa uudistus tuo uusia sponsorointimahdollisuuksia urheilulle. Suomessa urheiluseurat ja liikunta kun kamppailevat jatkuvasti rahoituksen suhteen.
– Suomalaisten urheiluseurojen rahoitustilanne on monin paikoin haastava. On mahdollista, että uusi järjestelmä tuo sinne kaivattuja lisäresursseja.
Samalla hän muistuttaa, että sponsorointi ja alaikäisten suojeleminen on pystyttävä sovittamaan yhteen, sillä esimerkiksi Euroopassa käydään parhaillaan keskustelua vedonlyöntiyhtiöiden pelipaitamainoksista sekä niiden näkyvyydestä lasten seuraamissa otteluissa.
Vaikka lisenssijärjestelmän arvioidaan lisäävän verotuloja ja tuovan uusia investointeja Suomeen, Nikkanen varoittaa ylilyönneistä.
– Tästä ei kannata odottaa mitään Eldoradoa.
– Järjestelmää on tarkasteltava ennen kaikkea kanavoinnin näkökulmasta. Kuinka iso osa suomalaispelaamisesta tapahtuu lisensoitujen toimijoiden kautta ja kuinka tehokkaasti viranomaiset pystyvät valvomaan markkinaa.
Jos tavoitteet eivät täyty, muutoksia voidaan tehdä myöhemmin esimerkiksi markkinointisääntöihin, valvontaan tai muihin pelihaittojen ehkäisykeinoihin, kuten tappiorajoihin.
Nikkanen painottaa, että järjestelmälle on annettava aikaa.
– Ensin pitää todeta, miten se toimii käytännössä. Sen jälkeen voidaan tehdä johtopäätöksiä siitä, tarvitaanko uusia rajoituksia vai ei.

Lue myös: Viro vetää rahapeliyhtiöitä verolla ja helpolla hallinnolla
Lue myös: THL vaatii rahapelien ikärajan nostoa
Artikkelikuva c Lehtikuva