MAAILMAN suurimpiin kertoimien vertailu- ja affiliate-sivustoihin kuuluva Oddschecker on joutunut tietomurron kohteeksi.
Käyttäjille lähetettyjen sähköpostien perusteella ulkopuolisten saataville ovat saattaneet päätyä käyttäjien salasanoja, yhteystietoja ja syntymäaikoja.
Oddschecker suosittelee käyttäjiään vaihtamaan salasanansa välittömästi. Mikäli sama salasana on ollut käytössä myös muissa palveluissa, yhtiö kehottaa vaihtamaan sen myös niissä.
Erityisesti Oddschecker varoittaa käyttäjiään mahdollisista phishing- eli tietojenkalasteluviesteistä, joissa vuodettuja henkilötietoja voidaan yrittää hyödyntää.
Oddschecker kertoo ilmoittaneensa tapauksesta asianomaisille viranomaisille, mutta ei ole tarkentanut julkisuudessa, mille viranomaisille ilmoitus on tehty.
Lue myös: Veikkauksen sivuilla ollut haittakoodi saattoi vaarantaa kryptosiirtoja
VUONNA 1999 avattu sivusto on sen nykyisen omistajan FairPlay Sports Median mukaan Ison-Britannian suurin kertoimien vertailupalvelu. Sivustolla on yhtiön mukaan yli 25 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää.
Samaan FairPlay Sports Media -konserniin kuuluvat muun muassa tilastopalvelu WhoScored, ja italialainen affiliate-sivusto SuperScommesse. Yhtiö kertoo kaikkien brändiensä tavoittavan yhteensä yli 100 miljoonaa uniikkia käyttäjää kuukaudessa.
Tämänhetkisten tietojen perusteella tietoturvapoikkeama koskee kuitenin vain Oddscheckeria ja sen käyttäjätilejä. Julkisuuteen ei ole kerrottu, että muiden FairPlay Sports Median palveluiden käyttäjätiedot olisivat vaarantuneet.
Myöskään vaarantuneiden Oddschecker-tilien tarkkaa määrää ei ole kerrottu.
Tietoturvapoikkeamasta kerrottiin julkisuudessa keskiviikkona 12. elokuuta.

TIEDOTUS tapauksesta on jäänyt kokonaisuutena toistaiseksi varsin niukaksi.
Oddschecker on kertonut käyttäjille, että salasanoihin on saatettu päästä käsiksi, mutta niiden tallennustavasta yhtiön sisällä ei ole annettu tarkempia tietoja.
Avoimeksi on jäänyt myös se, koskiko tapahtuma kaikkia Oddschecker-tilejä vai vain osaa käyttäjistä, milloin luvaton pääsy järjestelmiin alkoi, kauanko se jatkui ja havaittiinko tietojen kopiointia vai ainoastaan luvaton pääsy niihin.
Oddscheckerin omalla järjestelmien tilaa seuraavalla status-sivulla ei myöskään näy elokuulta yhtään raportoitua häiriötä, vaan kuukauden kohdalla lukee “No incidents reported”.
Status-sivu seuraa kuitenkin ennen kaikkea palveluiden saatavuutta ja käyttökatkoja. Merkintä ei siten tarkoita, ettei tietoturvapoikkeamaa olisi tapahtunut, vaan se kuvaa sitä, ettei tapaus häirinnyt Oddscheckerin palveluiden normaalia toimintaa.
Lue myös: Brittipelaajat eivät halua luovuttaa tilitietojaan valtiolle
ODDSCHECKERILLA on käyttäjiä myös Suomessa.
Oddschecker tarjoaa kerroinvertailua myös suomalaisiin urheilusarjoihin, kuten Veikkausliigaan ja jääkiekon Liigaan.
Lue myös: Meta ei saa rahapelihuijauksia kuriin varoituksista huolimatta
Lähteet
Affiliate Leaders – “Oddschecker confirms user personal data breach” – Jyoti Rambhai – 12.8.2026.
FairPlay Sports Media – “About FairPlay Sports Media”
Oddschecker – “Oddschecker status”
Artikkelikuva c Teemu Mattila/Rahapelisanomat