EUROOPAN parlamentti käynnisti aiemmin keskustelun mahdollisesta EU-tason nettioperaattoreille suunnatusta rahapeliverosta.
Nyt budjettivaliokunta äänesti kannastaan koskien seuraavaa EU:n talousarviota. Mukana oli odotetusti esitys rahapeliverosta.
Brysselissä toimiva European Gaming and Betting Association (EGBA) reagoi parlamentin budjettivaliokunnan tuoreeseen kannanottoon. Se varoittaa, että suunnitelma on käytännössä toteuttamiskelvoton ja haitallinen kuluttajille.
EGBA:n jäsenillä on hallussaan yhteensä 321 pelilisenssiä ja palveluja tarjotaan 21 Euroopan maassa. Yhdessä ne muodostavat noin 30 prosenttia Euroopan nettirahapelien bruttopelituloista. Järjestöön kuuluu esimerkiksi bet365, Betsson Group ja osittain Ranskan valtion omistama FDJ United.
Lue myös: Malta aikoo käyttää vetoa ehdotettuun EU-veroon
YHTÄ lailla ehdotus on hälyttänyt sekä operaattoreita että hallituksia maissa, joissa rahapelialat ovat huomattavan suuret.
Maltan poliitikot ovat ilmoittaneet vastustavansa voimakkaasti kaikkia yrityksiä määrätä uusi EU:n laajuinen maksu.
Mahdollinen vero edellyttäisi jäsenmaiden yksimielistä hyväksyntää EU:n neuvostossa, jossa jokaisella maalla on käytännössä veto-oikeus. Malta voisi näin estää esityksen etenemisen.

PARLAMENTTI etsii rahoituslähteitä tulevalle budjetille, jonka kokonaisarvon arvioidaan nousevan jopa noin kahteen biljoonaan euroon.
Netin rahapelit nostettiin yhdeksi EU:n mahdolliseksi uudeksi tulonlähteeksi vuosien 2028-2034 monivuotista rahoituskehystä varten. Sen on arvioitu voivan tuottaa jopa 2-4 miljardia euroa vuodessa.
Budjettivaliokunnan kanta ei kuitenkaan vielä tarkoita varsinaista lakiesitystä, vaan ainoastaan toivetta selvittää ideaa.
– Tämänpäiväinen äänestys on alustava, ehdollinen kehotus jäsenvaltioille tutkia ajatusta EU:n verkkorahapelimaksusta. Se ei ole ehdotus, eikä päätös, totesi EGBA:n pääsihteeri Maarten Haijer.
EGBA toteaa, ettei EU-tason rahapeliverolle ole nykyisessä lainsäädännössä edes selkeää oikeudellista perustaa.
Rahapelaamista säädellään pääsääntöisesti kansallisesti, eikä EU-tasolla ole yhtenäistä järjestelmää.
Haijerin mukaan alan yritykset maksavat jo nyt monissa jäsenmaissa korkeita veroja, joissakin tapauksissa jopa yli 50 prosenttia bruttotuotoista.
ISOIN huoli liittyy kilpailuasetelmaan. EGBA sanoo, että lisävero kohdistuisi vain lisensoituihin toimijoihin, kun taas laittomat toimijat jatkaisivat ilman veroja ja sääntelyä.
Silloin kuluttajat voivat siirtyä entistä enemmän valvomattomille sivustoille, jotka tarjoavat houkuttelevampia kertoimia ja kaupan päälle heikomman kuluttajasuojan.
Järjestön mielestä seuraukset voisivat olla päinvastaiset kuin tavoiteltavat hyödyt.
BUDJETTIVALIOKUNNAN kannasta on määrä äänestää Euroopan parlamentin täysistunnossa keväällä 2026. Äänestys voi ajoittua jo huhtikuun lopun täysistuntoon 27.–30. huhtikuuta.
Tämän jälkeen varsinaiset neuvottelut EU:n pitkän aikavälin budjetista jatkuvat. Lopullisia päätöksiä odotetaan vuoden loppuun mennessä.
Vaikka ehdotus on vasta varhaisessa vaiheessa, näyttää se millainen paine EU:lla on löytää uusia tulonlähteitä.

Lue myös: Mepit ehdottavat EU-tasoista rahapeliveroa
Lue myös: Valtion rahapeliyhtiöt suurimpia mainostajia Euroopassa
Lähteet
Sigma – “Industry body opposes idea of a European levy on online gambling” – Garance Limouzy – 17.04.2026
EGBA – “Statement: European Parliament Opinion on Potential EU Online Gambling Levy” – 15.04.2026