AHVENANMAALAINEN peliyhtiö Paf sai tänään keskiviikkona kansainvälistä tunnustusta, kun Ukrainan Suomen suurlähettiläs Mykhailo Vidoinyk vieraili yhtiön pääkonttorissa Maarianhaminassa.
Vierailun yhteydessä suurlähettiläs luovutti Pafille virallisen kiitoskirjeen tunnustuksena yhtiön osallistumisesta Ukrainaa tukeviin toimiin. Paf kuvaili vierailua suureksi kunniaksi.
Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan vuonna 2022 Paf ilmoitti lahjoittavansa yhteensä 300 000 euroa Ukrainan humanitaariseen apuun.
Lahjoitus toteutettiin yhteistyössä Ahvenanmaan maakuntahallituksen kanssa. Tuolloin yhtiö korosti, että kyse oli ennen kaikkea humanitaarisesta vastuusta.
Tämän jälkeen Paf on tehnyt Ukrainalle säännöllisesti lisää lahjoituksia.
SUORIEN lahjoitusten lisäksi Pafin henkilöstö on saanut jo useana vuonna peräkkäin päättää osan yhtiön hyväntekeväisyysvaroista ja Ukraina on ollut äänestysten suosituin kohde.
Vuosina 2023-2025 työntekijöiden valitsemien kohteiden kautta on ohjattu kymmeniä tuhansia euroja erikoistuneille järjestöille, kuten sairaankuljetuksesta vastaavalle Hospitallersille, energiaratkaisuja tarjoavalle Power Up Ukrainelle sekä suomalaiselle Pro Ukrainelle.
Paf on korostanut, että nämä lahjoitukset eivät vaikuta yhtiön muiden kohteiden tukeen.
Lue myös: Ukraina testaa uutta digitaalista valvontajärjestelmää rahapelialalle

DIPLOMAATTIEDUSTUSTO on jakanut vastaavia kiitoskirjeitä muillekin suomalaisille toimijoille.
Tunnustuksia ovat saaneet ukrainalaisia vastaanottaneet kunnat, humanitaarista apua järjestäneet yhdistykset sekä yritykset, jotka ovat osallistuneet lahjoituksiin tai jälleenrakennusta tukeviin hankkeisiin.
Esimerkiksi KAJ-yhtyeestäkin tuttu Vöyrin kunta palkittiin ukrainalaisten tukemisesta vuonna 2026.
VIDOINYK on viime kuukausina tehnyt henkilökohtaisesti organisaatiovierailuja Suomessa, kuten Elinkeinoelämän keskusliiton pääkonttorille, EastCham kauppakamarijärjestön jäsenklubeilla sekä Drone Innovation Hackathon -tapahtumaan Tampereella.
Hänen vierailunsa painottuvat erityisesti taloudelliseen yhteistyöhön, teknologiaan ja paikallisyhteisöjen tukemiseen.
Vidoinyk on toiminut Suomen suurlähettiläänä vasta vuoden verran.
UKRAINAN presidenttiparin Suomen vierailu maaliskuussa 2025 huipentui Ahvenanmaalle, missä rouva Olena Zelenska vastaanotti maakuntahallitukselta 3 miljoonan euron lahjoituksen säätiölleen Ukrainan koulujen ja lastentarhojen pommisuojien rakentamiseen.
Vierailun aikana Zelenska tapasi paikallista johtoa, lahjoitti ukrainankielistä kirjallisuutta parlamentin kirjastolle ja kiitti Venäjän konsulaatin edustalla mielenosoittajia heidän jatkuvasta tuestaan.
MAAKUNTAHALLITUKSEN omistama rahapeliyhtiö on profiloitunut kansainvälisesti vastuulliseen pelaamiseen liittyvillä ratkaisuillaan.
Yhtiön nyt saama tunnustus kertoo, että myös suhteellisen pieniltä alueilta, kuten Ahvenanmaalta, tulevilla toimijoilla voi olla huomion arvoinen rooli kansainvälisenä tukijana.

Lue myös: Paf hakee opiskelijoita koodauskouluun
Lähteet
Paf – “Paf expands its employee-driven donation to €150,000” – 18.12.2025
Helsinki Times – “Ukraine’s ambassador departs Finland after nearly four years” – 13.6.2025
Embassy of Ukraine in the Republic of Finland – “During her visit to the Åland Islands, First Lady Olena Zelenska handed over Ukrainian-language books to the Parliamentary Library” – 2.3.2025
Gov.ua – ”Åland Islands Donate EUR 3 Million to the Olena Zelenska Foundation to Equip Shelters in Schools and Kindergartens” – 19.12.2024
Paf – “300,000 euros to Ukraine” – 3.3.2022
Artikkelikuva c Paf
Lahjoita Ukrainalle klikkaamalla
- Virolainen järjestö Ukraina Nimel
- Suomalainen järjestö Your Finnish Friends