MAAILMAN vanhimman vedonlyöntifirma William Hillin brittiläinen omistaja Evoke on hyväksynyt kreikkalaisen Bally’s Intralotin 243 miljoonan punnan, eli noin 281 miljoonan euron ostotarjouksen.
Bally’s Intralot on vuonna 2025 muodostunut rahapelikonserni, jossa yhdistyivät kreikkalainen rahapeliteknologiayhtiö Intralot ja yhdysvaltalaisen Bally’s Corporationin kansainvälinen rahapeliliiketoiminta.
Kauppahinta on aiheuttanut ihmettelyä, sillä Evoke itse maksoi William Hillin kansainvälisestä liiketoiminnasta yli 2,2 miljardia puntaa vain muutama vuosi sitten.
Diiliin sisältyy koko Evoke-konserni, johon kuuluvat myös 888 ja Mr Green sekä yhtiön noin 1,86 miljardin punnan nettovelat.
Kaupan yhteydessä Bally’s Intralot järjestelee vielä Evoken velkarahoitusta uudelleen noin 889 miljoonalla punnalla.
Lue myös: Miljoonamoka siirsi virheellisesti varoja asiakkaille
EVOKE oli vielä William Hill -oston aikaan yksi Euroopan suurimmista pörssilistatuista rahapeliyhtiöistä. Sen markkina-arvo oli vuonna 2021 useita miljardeja puntia.
Vuonna 2026 yhtiön osakekannan arvo oli ennen ostotarjousta enää noin 225 miljoonaa puntaa. Reutersin ja Gambling Insiderin mukaan markkina-arvosta on kadonnut yli 90 prosenttia viidessä vuodessa.
Bally’s Intralotin lopullinen tarjous, 52 pennyä osakkeelta, merkitsi noin 34 prosentin lisähintaa ennen neuvottelujen julkistamista ja nosti koko yhtiön arvon noin 243 miljoonaan puntaan.
AIEMMIN Evoke tunnettiin nimellä 888 Holdings.
Yhtiö osti William Hillin Yhdysvaltojen ulkopuolisen liiketoiminnan Caesars Entertainmentilta vuonna 2022, jolloin rahoitus kasvatti konsernin velkataakan massiiviseksi.
Kauppa nosti velkaantumisasteen poikkeuksellisen korkeaksi juuri ennen korkojen nopeaa nousua.
Lue myös: Caesars siirtymässä miljardöörin omistukseen

YRITYSOSTON jälkeen yhtiö kamppaili samanaikaisesti velkojen, korkojen nousun, sääntelyn kiristymisen ja heikon tuloskehityksen kanssa.
Britannian hallituksen päätös nostaa rahapeliveroa kasvatti Evoken arvion mukaan kustannuksia jopa noin 135 miljoonalla punnalla vuodessa.
Samalla Evoke joutui luopumaan keskipitkän aikavälin taloudellisista tavoitteistaan, lykkäsi tulosjulkistustaan strategisen arvioinnin vuoksi ja alkoi selvittää koko konsernin myyntiä jo vuoden 2025 lopulla.
KOSKA Evokella oli miljardivelat kontollaan, katsoi yhtiön hallitus, ettei sillä ollut riittävästi taloudellista liikkumavaraa jatkaa itsenäisenä yhtiönä.
Yhtiön arvon laskun taustalla on siis ollut monia samanaikaisia tekijöitä.
Kaikesta huolimatta Bally’s Intralot uskoo silti William Hillin, 888:n ja Mr Greenin muodostavan yhdessä vahvan eurooppalaisen kokonaisuuden.
Ostajan tavoitteena on yhdistää tunnetut kuluttajabrändit omaan teknologiaansa ja hakea etuja monikanavaisesta liiketoiminnasta.
Lue myös: Briteissä nettikasinoiden vero nousi 40 prosenttiin

Lähteet
Reuters – “William Hill UK owner Evoke agrees $326 million takeover by Greek lottery firm” – 05.06.2026
Gambling Insider – “Bally’s Intralot Targets £225m Evoke Takeover as William Hill Owner Weighs Offer” – Chavdar Vasilev – 20.04.2026
Artikkelikuva c Shutterstock