Virolaiset nettikasinot tekevät ennätystulosta - Rahapelisanomat.fi
Ikäraja +18

Virolaiset nettikasinot tekevät ennätystulosta

Viro, EU ja Tallinnan sataman lippu. Taustalla risteilyalus.

VIROSSA nettikasinot tekivät viime vuonna ennätystulosta. 

Siinä missä Euroopan maat ovat kiristäneet esimerkiksi rahapelimainonnan sääntelyä, ei Virossa ole toistaiseksi suunnitelmissa vastaavia rajoituksia.

Valtiovarainministeriön mukaan nykyinen lainsäädäntö tarjoaa riittävät työkalut valvontaan. Painopiste on ennemmin nykyisten sääntöjen valvonnassa kuin uusissa kielloissa. 

Lisäksi maan parlamentti hyväksyi viime vuoden lopussa veromuutoksen, jolla alennettiin nettikasinoiden rahapeliveroa. 

Tavoitteena oli houkutella Viroon lisää ulkomaisia ​​nettikasino-operaattoreita ja lisätä rahapeliverotuloja. Toistaiseksi Viron markkinoille ei ole tullut uusia toimijoita.

Lue myös: Viro ei kiirehdi mainonnan lisäsääntelyä

MONET Virossa rahapeliluvan saaneet yritykset ovat rekisteröityjä ulkomaille, joten kaikkien taloustietoja ei ole saatavilla Viron kaupparekisteristä.

Yleisradioyhtiö ERR:n kokoamien tilinpäätöstietojen perusteella vahvaa kasvua nähtiin varsinkin markkinajohtaja OlyBetiä operoivan OB Holding 1:en osalta. Sen voitto nousi 31,1 miljoonaan euroon edellisvuoden 24,6 miljoonasta eurosta. 

Yhtiö maksoi vuoden aikana rahapeliveroja noin 3,4 miljoonaa euroa.

Kiinnostava nousija oli myös PAF:in konserniin kuuluva Pafer AS, joka operoi nettirahapelejä ja kasinopelejä Tallinkin laivoilla. Sen liikevaihto kasvoi viime vuonna 16 prosenttia 13 miljoonasta eurosta 15,13 miljoonaan euroon. 

Paferin vuoden 2025 tulos oli 4,39 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2024 oli 1,55 miljoonaa euroa.

Lue myös: Paf laajentaa laivakasinot Itämereltä Britanniaan

Ihmisiä Pafin toimiston keskeisessä kokoontumistilassa. Ruudulla Paf-logo. Juhlavat asut.
Vuonna 2026 Pafin yhtiökokouksessa omistajat saivat kuulla konsernitason ennätystuloksesta. Kuva: Paf

SAMOIN Vana Lauri OÜ, jonka liikevaihdosta suurin osa tulee Suomesta, kasvatti myyntiään viime vuonna 15 prosenttia 24,5 miljoonaan euroon, nostaen voittoa 2,8 miljoonasta eurosta 4,5 miljoonaan euroon.

Yhtiö käytti markkinointiin 2,98 miljoonaa euroa ja maksoi peliveroa 1,48 miljoonaa euroa työllistäen kahdeksan henkilöä.

StayCool OÜ, joka on toiminut Coolbet-brändillä vuodesta 2015, ei ollut jättänyt vuoden 2025 vuosikertomustaan ​​määräaikaan mennessä.

MAAN valtiovarainministeriö aikoo arvioida rahapelilainsäädäntöä uudelleen vuoden 2027 aikana. 

Hallituksen päätös laskea nettikasinoiden veroa kuudesta prosentista neljään on kerännyt soraääniä oppositiosta.

Tarkastelussa on lisäksi muun muassa nykyinen peliestojärjestelmä ja se, pitäisikö vapaaehtoisen mallin rinnalle ottaa käyttöön muitakin keinoja ongelmapelaamisen ehkäisemiseksi. 

Tällä hetkellä yhä useampi virolainen hakeutuu vapaaehtoiseen pelikieltoon.

Tästä huolimatta vuosi 2025 osoitti, että Viron lisenssimarkkina jatkaa vahvaa kasvuaan. 

Toimistorakennus tallinna satamassa. Edessä Coolbet logo.
Coolbetin toimisto Tallinnassa. Saman tiimin perustama Ducks In A Row operoi Epicbetiä, ReSpiniä ja Shokkeria, ja sen liikevaihto oli viime vuonna 3,5 miljoonaa euroa. Kuva: Aleksi Virtanen/Rahapelisanomat

Lue myös: Viro vetää rahapeliyhtiöitä verolla ja helpolla hallinnolla

Lähteet

ERR – “Most online casinos in Estonia enjoyed bonanza year in 2025” – 4.8.2026
ERR – “Estonia in no hurry to restrict gambling adverts” – Kätriin Pormann – 28.7.2026 

0 Kommenttia
Suosituimmat
Uusimmat Vanhimmat
Rahapelisanomat rahapelien esto
Avuksi Betblocker?

Betblocker estää rahapelisivujen toimimisen laitteellasi.

Kasinotrendi 2026

Mitä ovat kierrätysvapaat bonukset?